keskiviikko 5. syyskuuta 2012

21.luku, jota heikkohermoisten ei kannata lukea

Elokuun alussa matkasin Lahteen vastavierailulle Anun ja Lauran luo. Lahteen lähti mukanani eräs erittäin kaunis ja aistikas keramiikantyöni. Anu on nimittäin mukana heinolalaisen Elämyspuodin toiminnassa, ja luonani käydessään ihastui tekemääni pieneen rakukeramiikkavatiin. Elämyspuodissa on Ei mennyt kuin Strömsöössä -näyttely epäonnistuneista käsitöistä, ja minun vatini oli sinne juuri passeli.

Vatini syntyi yhdellä viimeisimmistä kursseistani Kankaanpään opistossa. Rakukeramiikassa normaaliin tapaan raakapoltetut saviesineet lasitetaan erityisillä rakulasitteilla. Esineet lasituspoltetaan, minkä jälkeen ne otetaan vielä hehkuvan kuumina uunista pois ja nostetaan suureen metalliastiaan esim. sahanpurujen tai paperisilpun joukkoon. Palava materiaali syttyy tässä vaiheessa tuleen, kansi laitetaan kiinni, ja annetaan esineiden savustua tovin. Sitten esineet nostetaan yksitellen pois ja kastetaan kylmään veteen tai lumeen. Suuret lämpötilanvaihtelut saavat lasitteen halkeilemaan kauniisti ja savu tummentaa kaikki lasittamattomat pinnat mustiksi.

Tämä vati meni kuin Strömsössä.


Näin se meni silloin, kun se meni kuin Strömsössä: Käyttämäni tekniikka poikkesi hieman tavallisesta rakulasituksesta, sillä en lasittanut esinettäni lainkaan, laitoin sen vain muiden esineiden mukana lasituspolttoon kuumentumaan. Vatini otettiin pois ja nostettiin sivuun. Vadin ollessa vielä tulikuuma heittelin sen päälle omia hiuksiani, jotka paloivat pois jättäen jälkeensä savujäljen (samassa tekniikassa on perinteisesti käytetty myös hevosen jouhia ja heiniä). Jäljistä tuli kauniit särökuviot.




Tämä vati ei mennyt kuin Strömsössä.


Näin se meni silloin, kun se ei mennyt kuin Strömsössä: Samassa uunissa oli myös luokkalaiseni isohko työ, jonka hän oli lasittanut paksulti punaisella lasitteella (punaista täytyi laittaa paksulti, sillä muuten siitä ei olisi tullut lainkaan punaista). Punainen työ kuitenkin räjähti kesken lasituspolton, levittäen lasitteensa kaikkialle uuniin (sitä sattuu aina silloin tällöin). Kun vatini otettiin pois ja nostettiin sivuun, siihen roiskunut punainen lasite oli joko läpinäkyvää tai valkoista, joten en osannut lainkaan arvata seurauksia. Jatkoin vain normaaliin tapaan lisäämällä hiuksiani ja jätin vadin jäähtymään. Yllätys oli suuri, kun seuraavan kerran katsoessani vatiani huomasinkin sen esittävän aukileikattua kalloa! Tiedättehän, kuinka CSI:ssä ruumiinavauksen yhteydessä patologi leikkaa kallon yläosan pois ja nostaa aivot ulos? Vatini tuo mieleen kallon sisäpinnan! Nami nami!





Samassa uunissa oli mukana myös luokkakaverieni Pian sika ja Einin sinivalkoinen kulho. Etenkin sika on varsin makaaberi.


Lehtijuttu näyttelystä.

Oikealla oleva kuva on minun ottamani, muut
ovat Anun.








1 kommentti: