sunnuntai 28. helmikuuta 2016

66. luku, jossa kerron solvykalvon ihmeellisistä seikkailuista

Ompelurintamalla tutustuin viime keväänä veteen liukenevaan kirjontakalvoon. Jo vuosia sitten näin lehdissä tällä tehtyjä töitä, jossa kahden kalvon väliin oli heitetty kangas- ja lankasilppua, kalvojen päältä oli ommeltu, kalvo liuotettu pois ja tuloksena oli esim. hurmaava kangassilppubolero. Minä päätin pitäytyä yksinkertaisemmassa ja tyydyin pelkästään ompelemaan kalvolle. Alkuun vähän mietitytti, että miten ihmeessä ne ompeleet pysyisivät koossa, eivätkö ne purkaantuisi? Isänikin (kaikkien alojen asiantuntija), ilmoitti, ettei se tulisi onnistumaan. Mutta me ihmiset olisimme vielä apina-asteella, jos kaikki olisivat luovuttaneet, kun joku sanoo taikasanat "ei onnistu". Pelottomasti lähdin kokeilemaan ja huomasin, etteivät ompeleet minnekään purkaantuneet, vaan ala- ja ylälanka kietoutuivat toistensa ympärille.

Ensimmäisenä valmistui uusi neulatyyny:




Äitienpäiväksi korvikset:




(muottina 50 sentin kolikko, kovetus sokeritärkillä)

Äidin nimipäiväksi uudet uunikintaat:




(kangas kierrätysfarkkua, sisällä lämpöäeristävää vanulevyä)




Monessa ohjeessa käskettiin käyttämään kirjontakehystä ja kirjontapaininjalkaa, mutta ainakin tällaiset yksinkertaiset kuviot onnistuivat vallan mainiosti ilmankin. 


Lankaiset kuviot a´la Mci


Tarvitset:
- ompelukoneen
- erivärisiä ompelulankoja
- sakset
- veteen liukenevaa kalvoa (esim. Gutermann Ultra Solvy)

Et tarvitse:
- kirjontakehystä
- tiukkaa pipoa

1. Jäljennä haluamasi kuvio kalvolle (ensi alkuun kannattaa pidättyä jossain yksinkertaisessa, kuten sydämessä). Tavallinen lyijykynä käy. Leikkaa kuvio irti n. 0,5 cm päästä sen reunoista.



2. Ompele leveällä siksak-ompeleella kuvion reunoja pitkin.



3. Vaihda ommel suoraompeleeseen ja ompele siksakatun reunaviivan keskeltä. Tämä siksi, että muuten siksakattu ommel suoristuu, kun kalvon liuottaa pois.




4. Nyt seuraa hauska osuus! Ompele kuvion poikki ristiin rastiin reunalta toiselle. Saat tehdä ihan vain suoria viivoja, koska kun kalvon liuottaa pois, ommelviivat mutkistuvat enemmän tai vähemmän. Muista ommella kunnolla reunojen päälle, jottei kuvioon reunoille tule hassuja aukkoja.



5. Voit vaihdella ylä- ja alalankojen väriä mielesi mukaan koska vain.



6. Kalvon poistamista vaille oleva kuvio.




7. Liuota kalvo pois paketin ohjeiden mukaan. Voit liuottaa kuvaa vain sen verran, että kalvo haihtuu lankojen väleistä, mutta jää vielä lankoihin. Tällöin kuvioon jäänyt kalvo toimii kovetteena, jolloin kuviota voi käyttää esim. koristeena roikkumassa. Vaihtoehtoisesti voit liuottaa kaiken kalvon pois.



8. Valmis!





Suosittelen googlettamaan veteen liukenevan kirjontakalvon, sillä netistä löytyy tällä tekniikalla tehtyjä ihmeellisyyksiä, joiden rinnalla minun kokeiluni kalpenevat! Tässä pari esimerkkiä:

Australialainen taiteilija Meredith Woolnough vangitsee luonnon muodot lankoihin:
http://www.boredpanda.com/embroidery-sewing-sculptures-meredith-woolnough/

Mellun Hollywool -blogista löydät ohjeen liinan aukkokohtiin tehtävästä kirjonnasta:
http://mellunhollywool.blogspot.fi/2016/01/katoava-materiaali-solvy-ompelun-apuna.html?spref=fb

Neulanhaltija teki korun langanpätkistä sekä kruunun:
http://neulanhaltija.blogspot.fi/2011/11/koru-langanpatkista-ommellen-ja-kruunu.html

Villa Kellis -blogissa pääkallokorvikset:
http://villakellis.blogspot.fi/2010/09/anteeksi-nyt-vaan-kovasti-kun-olen.html

Mutturalla-blogin Annika on kirjonut ihanan ketun:
http://ruttu-nuttu.blogspot.fi/2015/08/sikin-ja-sokin-sinne-ja-tanne.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti